Henrik Meinander: Terävää jälkeä Siltala 2021

Maailmalla ja meillä Suomessakin on lukuisia taiteilijapariskuntia, joissa vain toinen on voinut olla taiteilija täysipäiväisesti. Usein tämä puoliso on mies, ei välttämättä omasta halustaan vaan yhteiskunnan paineesta ja kunkin ajan näkemysten takia. Varsinkin lapsiperheen arkea pitää jonkun pyörittää. Lähes aina tuo pyörittäjä on nainen. Harvalla taiteilijapariskunnalla on ollut varaa kotiapulaiseen. Melkein jokaisella pariskunnalla toisen ura on jäänyt toisen jalkoihin.

Yksi taiteilijapariskunta vuodesta 1963 vuoteen 1984 oli kirjailija ja piirtäjä Henrik Tikkanen ja kirjailija Märta Tikkanen. Vuonna 1984 kuolleen Henrik Tikkasen työtä käsittelee professori Henrik Meinander kirjassaan Terävää jälkeä, alaotsakkeena Henrik Tikkasen ajankuvia 1967 – 1972. Kirjan on kustantanut Siltala. Meinander kertoo kirjansa alussa miten edellistä kirjaa tehdessään törmäsi lukemattomiin Henrik Tikkasen piirroksiin ja juttuihin puolen vuosisadan takaisissa Helsingin Sanomissa. Hänelle syntyi ajatus koota kirjaksi piirrosten ja tekstien aiheuttamnat omat tuntemuksensa. Tuloksena on kymmenen esseen kokoelma, jota Henrik Tikkasen ainutlaatuiset piirrokset ryydittävät.

Henrik Tikkanen syntyi vuonna 1924 suomenruotsalaiseen kulttuurisukuun. Hänen isänsä oli arkkitehti ja isoisänsä taidehistorian professori. Tikkanen lähti sotaan vuonna 1943 mutta kotiutettiin traumatisoituneena Kannaksen suurhyökkäyksen jälkeen. Sota ja sodanvastaisuus näkyi hänen tuotannossaan. Työuransa Henrik Tikkanen teki kahdessa sanomalehdessä Hufvudstadbladetissa ja Helsingin Sanomissa, molemmissa melkein 20 vuotta. Kirjailijana hän aloitti jo vuonna 1946 mutta vasta 22. teos, osoitetrilogian ensimmäinen osa vuonna 1975, oli kirjallinen läpimurto. Hänet palkittiin valtionpalkinnolla ja Eino Leino – seuran palkinnolla. Henrik Tikkasen laajassa tuotannossa on pakinakokoelmia, matkakirjoja, aforismeja ja romaaneja. Useimmissa kirjoissa on hänen kuvituksensa. Suurelle yleisölle Henrik Tikkanen on parhaiten tuttu herkkäviivaisista ja oivaltavista lehtipiirroksista.

Kun Aatos Erkko isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1965 alkoi uudistaa Helsingin Sanomia, yksi osa uudistusta oli Henrik Tikkasen nimittäminen Sanoma Oy:n taiteelliseksi johtajaksi. Tikkasen pääfoorumi oli Helsingin Sanomat. Siinä hän kirjoitti ja kuvitti omia juttuja mutta myös lehden suosittuja sunnuntainumeroita laajemminkin. Hän kuvitti Pentti Holapan pitkiä kolumneja ja myös lehden omien toimittajien artikkeleita kotimaasta ja ulkomailta.

Tikkasen piirrokset eivät pääosin olleet pilapiirroksia vaan sen puolen lehdessä hoiti Kari Suomalainen. Poliittisilta näkemyksiltään Tikkanen ja Kari olivat toistensa vastakohtia. Kari oli konservatiivi oikeistolainen ja Tikkanen radikaali vasemmistolainen. Kun Tikkanen tuli Helsingin Sanomiin, laajeni hänen yleisönsä merkittävästi. HBL:ia luki vain suomenruotsalainen vähemmistö mutta Helsingin Sanomia lukivat kaikki. Vaikka Henrik Tikkann oli mieleltään ja syntyperältään helsinkiläinen, joka rakasti Helsinkiä mutta asui Espoossa, laajeni hänen kirjoituksensa ja piirrostensa aiheet kaikkia suomalaisia koskettaviksi.

Meinander kirjoittaa kuinka kireä maailmantilanne näkyi piirroksissa ja teksteissä. Tikkanen inhosi sotaa ja militarismia. Hän arvosteli voimakkaasti suosittua Kansa taisteli – lehteä ja lähestyi nousevaa rauhanliikettä. Tikkanen pilkkasi Suomen upseerikuntaa ja kuvasi heidät mitättömyyksiksi. Upseerikunta iski takaisin, kun hän piirsi 4. joulukuuta 1970 pilapiirroksen viinasta käytyyn eduskuntakeskusteluun. Upseerit tulkitsivat pilapiirroksen karvalakkipäisen miekkosen olevan deekikselle joutunut Marski ja lähettivät lehteen vastalauseen. Tikkanen vastasi, että upseerit tuntevat huonosti Marskin, jolta ei koskaan puuttunut tyylitajua.

Yksi mielenkiintoinen paradoksi Henrik Tikkasessa oli hänen suhtautumisensa autoihin, autoiluun ja liikennesuunnitteluun. Vaikka Tikkanen oli koko ikänsä automies ja kirjoitti kirjankin rakkaudestaan autoihin, hän piirsi lisääntyvistä autoilun haitoista. Autojen määrä kasvoi rajusti ja tulevaisuuden Helsinkiä suunniteltiin autojen ehdoilla. Tikkanen arvosteli voimakkailla piirroksilla autoja suosivia suunnitelmia. Jälkikäteen voi ajatella, että Tikkasen kantaaottavat piirrokset todella vaikuttivat ja yltiöpäisemmista suunnitelmista luovuttiin.

Henrik Tikkasen kuolemasta on kulunut kohta 40 vuotta ja hänen merkityksensä on vähentynyt. Tietenkin piirrokset ja lehtikirjoitukset ovat kiinni omassa ajassaan mutta hänen kirjallinen tuotantonsa on mielestäni turhaan unohdettu. Jos avioliiton aikana Henrik oli arvostetumpi kuin Märta, ovat osat tällä hetkellä vaihtuneet. Onko tilanne pysyvä? Sen aika näyttää.

Juha Pikkarainen