Kari Kovalainen Kuuralinnun maa Karisto 2021


Vaikka eräkirjallisuudella on tänä päivänä hieman väheksytty maine ja moni pitää koko lajia pelkkänä miesten viihdelukemistona, on sillä hyvinkin syvät ja pitkät juuret. Kansanrunous ja monet kansalliseepokset sisältävät jaksoja, joita voi hyvällä syyllä pitää eräkirjallisuutena. Myös Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä on runsaasti kuvauksia metsästyksestä ja eräelämästä. Pitkistä juurista huolimatta varsinainen eräkirjallisuus Suomessa on reilut sata vuotta vanhaa. Tänään ilmestyy vuosittain useita kymmeniä eräkirjoja ja alan lukuisissa lehdissä julkaistaan eri tekijöiden erätarinoita. Vaikka vuosittain ilmestyvien erätarinoiden kirjo on sekava ja hajanainen, ilmestyy joka vuosi ainakin yksi tämän kirjallisuudenlajin helmi.

Mielestäni viime vuonna ilmestyneiden eräkirjojen helmi on nimeltään Kuuralinnun maa. Sen on kirjoittanut Kari Kovalainen ja kustantanut Karisto. Ylikiiminkiläinen vuonna 1963 syntynyt Kovalainen on jo kokenut eräkirjailija. Hän on vuodesta 2007 alkaen julkaissut seitsemän erätarinoiden kokoelmaa. Niiden lisäksi hänen tarinoitaan on ilmestynyt alan lehdissä.

Kuuralinnun maa on jaettu kolmeen osaan, joista jokaisen alussa on kerrontatilanteesta kertova osuus. Kirjan kertoja on yötulilla syksyisessä metsässä illan pimetessä. Äkkiä metsästä ilmestyy kertojaa vanhempi kulkija. Tämän kamppeista näkee, että tulija on kulkenut metsässä ja metsästämässä jo vuosikymmeniä. Kertoja tarjoaa vieraalle tulijalle juuri valmistunutta teetä. Kun jutustelu lähtee liikkeelle, tarjolla on myös jalompaa juomaa jutun luistamiseksi.

Kokoelman ensimmäisessä ja kolmannessa osassa kertoja on tuntematon tulija. Tarinoissa liikutaan eri puolilla pohjoismaista Lappia kaikkina vuodenaikoina. Keskimmäisessä osassa ollaan oikeassa viidakossa Borneossa. Siellä seikkaillaan joella ja viidakossa. Kertoja on mukana aputyövoimana paikallisten apinoiden tutkimuksissa. Tarinan jännite syntyy viidakon eläimiin, erityisesti käärmeisiin liittyvistä uskomuksista. Kun viidakon käärme iskee, joudutaanko koko raaja leikkaamaan pois, jotta henki säilyisi? Reissulla syödään paikallisia eväitä, joiden laadusta ei aina tiedä ja vatsa saattaa tehdä tenän.

Vaikka kokoelman seitsemän tarinaa voi lukea erikseen ja yksittäisen tarinan lukemisesta nauttii, kirjan jännite syntyy osien alun lyhyissä kertomuksissa. Niistä selviää, miksi nuotiolle tullut kulkija ylipäänsä vaeltaa melkein päättömästi pitkin tuntureita ja metsiä. Mikä hänet ajaa pitkiksi ajoiksi yksin ankariin olosuhteisiin? Noilla yksinäisillä vaelluksilla hän saa rauhan. Nyt kohta seisenkymppisenä voi todeta, että on lopulta elänyt ihan hyvän elämän. Näin siitä huolimatta, että lapsuuden kokemukset ovat traumaattisia ja jättäneet syvän jäljen.

Olen itsekin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana liikkunut paljon yksin metsässä. Yksinkulkija näkee ja kokee enemmän mutta myös pelko saattaa hiipiä mieleen. Siihen auttaa yksinpuhuminen tai äänneenajattelu. Joskus pelko voi olla aiheellista ja hyvin todellista kuten tarinassa Erämaan sydän.

Nuotiolle tullut kulkija oli kerran eräällä kämpällä, jonka ovi ei tahtonut pysyä kiinni ilman pönkkää tai sisäpuolen hakaa. Kulkija lähti kalalle ja jätti osan kamppeista ja sapuskoista kämpälle. Kun hän tuli myöhemmin takaisin, oli kämppäkartanolle tullut karhuemo pentujensa kanssa. Kulkija pakeni äkäistä emoa kämppään mutta sisällä kämpässä olikin jo yksi pennuista sapuskoiden kimpussa. Karhuemohan tunnetusti puolustaa pentujaan kaikin tavoin. Karhuemon ja kulkijan välille syntyy melkoinen mekkala. Kulkija yrittää epätoivoisesti saada karhunpennun kiinni ja ulos kämpästä, jotta säilyttäisi henkensä. Miten kaikki oikein käy, koska kulkija on yhä hengissä kertomassa tulilla tarinaansa?

Kirjan kulkija on itseni ikäinen ja tunnistan hänen tavoissaan muistella mennyttä elämää samanlaisia piirteitä kuin itselläni. Olen monia kertoja ojanvarressa kahvitellessani muistellut aikaisempia reissuja samalla ojalla. Aikaa edellisestä reissusta on voinut kulua yli puoli vuosisataa. Varmasti menneitten muistelu liittyy tähän ikään. Mielestäni Kari Kuivalaisen Kuuralinnun maa on hänen paras teoksensa. Ainakin minä viihdyin kirjan tarinoiden maailmassa. Mitenkähän sinulle käy?


Juha Pikkarainen

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jaakko Kolmonen Leivinuunit ja uuniherkut Patakolmonen ky 2008

Elina Viinamäki: Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita Atena 2021

Satu Itkonen: Martti Huuhaa Innasen susia ja suonuijia Pohjoinen 1994