Antti Tuuri Mies kuin pantteri Otava 2022

Vaikka suhtautumisessa kehitysvammaisiin lähimmäisiin on vuosikymmenien kuluessa tapahtunut merkittäviä muutoksia parempaan, yhä vieläkin muutamat meistä suhtautuvat heihin kuin tartuntatautisiin. Kehitysvammaisia ei suvaita asumaan omaan naapurustoon tai heidän kanssaan ei haluta olla missään tekemisissä. Joidenkin mielestä heidät pitäisi yhä sulkea laitoksiin pois ihmisten silmistä. Voi kuinka väärässä ja ennakkoluuloisia näin suhtautuvat ihmiset ovatkaan!

Kirjailija Antti Tuuri on äsken julkaissut pienen mutta hyvin tärkeän kirjan. Se on nimeltään Mies kuin pantteri, alaotsakkeena Wahlroosin elämä. Kirjan on kustantanut Otava. Kyseessä on eräänlainen elämäkerta ja tietoteos vuonna 1955 syntyneen Down-ihmisen Jukka Wahlroosin elämästä. Yli 80 kirjaa kirjoittanut vuonna 1944 syntynyt Antti Tuuri ei kaipaa esittelyä. Kohtuullisen korkeasta iästä huolimatta Tuuri on edelleen hyvin tuottelias.

Antti Tuuri tutustui Wahlroosiin vuonna 1964, kun hän vieraili ensimmäistä kertaa tulevan vaimonsa kotona. Tämä orjaili 9-vuotiasta velipuoltaan ja arveli, että seurustelu tyssää kokonaan velipuolen äänekkääseen ja innostuneeseen käytökseen. Tuuri lupasi kuitenkin vielä soitella. Parin vuoden kuluttua kihlauduttiin ja vuonna 1968 mentiin naimisiin. Häissä iloisin oli Wahlroos, kun Tuuri oli sotilasasussa, koska oli tuolloin armeijassa. Wahlroosille oli kerrottu, että hänen enonsa oli voittanut sota-aikana uintikilpailun Vuoksen yli ja saanut palkinnoksi kuntoisuusloman. Ehkä tuleva sukulainen yhdistyi Wahlroosin mielessä enoon.

Antti Tuurin ja Jukka Wahlroosin tuttavuus ja ystävyys on jatkunut melkein 60 vuotta. Näin siitä huolimatta, että Tuuri erosi ensimmäisestä vaimostaan, Wahlroosin sisarpuolesta, jo vuosia sitten. Antti Tuuri toimii Wahlroosin edunvalvojana ja Tuurin lapset hoitavat myös enopuolensa asioita. Tuuri ja hänen ensimmäinen vaimonsa ovat onnistuneet kasvattamaan lapsistaan suvaitsevaisia ja ihmisten erilaisuuden ymmärtäviä kansalaisia.

Kun Wahlroos syntyi vuonna 1955, oli lääkärin neuvo ja suositus yksiselitteisen tyly: ”Pankaa lapsenne laitokseen, koska muuten hän häiritsee kovasti perheen elämää”. Wahlroosin vanhemmat eivät totelleet lääkärin neuvoa vaan halusivat hoitaa ja kasvattaa lapsensa itse. Yli 60 vuotta sitten se oli harvinaista. Jyrkät asenteet kehitysvammaisia kohtaan alkoivat muuttua hitaasti. Itselläni on vuonna 1966 syntynyt kehitysvammainen veli ja hän kasvoi lapsuudenkodissani. Tuolloin asenteet olivat jo toisenlaiset ja iso osa kehitysvammaisista sai kasvaa kotona.

Antti Tuuri kertoo pienessä ja kohdettaan kunnioittavassa kirjassaan lääketieteellisiä faktoja Down-lapsista. Tämän lievän kehitysvamman syy, yksi ylimääräinen kromosomi, selvisi tutkijoille vuonna 1959. Aiempi nimitys mongoloidi muutettiin ja alettiin puhua Down-ihmisistä englantilaisen 1800-luvun lopulla kehitysvammaisia tutkineen John Downin mukaan. Nykyisin, jolloin Down voidaan todeta jo lapsivedestä, esimerkiksi Tanskassa Down-lapsia syntyy vain muutamia. Odottavat äidit valitsevat abortin synnyttämisen sijasta. Suomessa Down-raskauksista yli puolet keskeytetään ja vuosittain meilla syntyy 70 Down-lasta.

Antti Tuuri seuraa kirjassaan Wahlroosin elämää kehdosta hoitokotiin, missä Wahlroos nykyisin asuu puhjenneen Alzheimerin taudin takia. Kirjaa lukiessa tulee mieleen, että Wahlroos on elänyt hyvän elämän. Hän on saanut osallistua kaikkeen perheensä elämässä kuten kuka tahansa lapsi. Hänen vanhempansa tekivät tuohon aikaan harvinaisen mutta oikean ratkaisun, kun kasvattivat lapsensa itse. He antoivat ja saivat rakkautta, jota vain lempeä ja kiitollinen kehitysvammainen lapsi voi antaa. Kehitysvammainen ei laskelmoi tai ajattele vilpillisesti vaan osoittavat tunteensa rehellisesti ilman ehtoja. Siinä asiassa meilla muilla olisi paljon opittavaa.

Minulle kirjan lukijana Wahlroos toi hyvin elävästi mieleen oman veljeni, jonka kanssa olen rinnan elänyt yli 50 vuotta. Vaikka veljeni ei ole Down-lapsi, on hänellä monia samanalaisia piirteitä kuin Wahlroosilla. Kun olen jo pitkään hoitanut veljeni asioita, olen saanut vierailla satoja kertoja kehitysvammaisten luona. Sellaista pyyteetönta iloa ja läheistä ystävyyttä, mitä heidän kanssaan kokee, ei voi kokea missään muualla. Olenkin sanonut monelle elämänsä vaikeuksia valittavalle, että vieraile kehitysvammaisten luona. Siellä koet jotakin sellaista, että omat murheet ja vaikeudet unohtuvat.

Juha Pikkarainen