Esko Ranta - Juha Ylisaari - Jose Moncada PERUnkirja Väyläkirjat 2022

Saamelaiset ovat Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa. Määrältään he ovat pieni mutta vaikutukseltaan suuri kansa. Saamelaisia on laskentatavasta riippuen vajaat satatuhatta, joista Suomessa asuu 10 000. Alkuperäiskansoja on kaikilla mantereilla yhteensä 370 miljoonaa 70 eri valtiossa. Saamelaisten aseman parantamisessa Suomessa on radiolla ollut merkitystä. Jo vuonna 1947 alkoivat säännölliset saamenkieliset lähetykset Oulusta ja 60-luvun alussa ne siirrettiin Rovaniemelle. Ensimmäinen saamenkielinen uutislähetys tehtiin vuonna 1968. Vuonna 1972 saamenkielisten lähetysten toimitus siirtyi Ivaloon. Usein saamenkielisten lähetysten tekniikkaa hoiti Esko Ranta. Hän tuli Yleisradioon vuonna 1967 radioteknikoksi. Ranta oli Juhani Lihtosen apuna, kun tehtiin ohjelmia saamelaisalueelta.

Kiinnostus alkuperäiskansoihin johti siihen, että Esko Ranta lähti vuoden 1999 lopulla Peruun tutustumaan inkojen jälkeläisiin. Tekijänoikeuksista luopumisen palkkioksi Yleisradiossa sai pitää kouluttautumislomaa täydellä palkalla. Yhdessä Rannan kanssa Peruun lähtivät Juha Ylisaari ja Jose Moncada. Ylisaari oli kuntosaliyrittäjä Rovaniemeltä ja Moncada muusikko, joka on alkuperältään inka. Hänellä on Suomen ja Perun kaksoiskansalaisuus. Reilut 20 vuotta matkan jälkeen ilmestyi kolmikon tekemä kirja nimeltään PERUnkirja, alaotsakkeena Eräänlainen matkaopas. Kirjan on kustantanut Väyläkirjat.

Jo koulupoikana Esko Ranta ihmetteli, minkälaista lihaa hunnipäällikkö Attila mahtoi pehmittää satulansa alla ratsastaessaan? Eikö liha mädäntynyt? Eläessään poronhoitoalueella koko ikänsä Ranta oivalsi, että Attilan lihan täytyi olla kuivattua! Sitä pehmitettiin satulan alla helpommin syötäväksi. Kuivalihaa otettiin mukaan myös Perun reissulle. Rovaniemelle kotiutunut chileläinen lääkäri kertoi, että Etelä-Amerikassa kuivalihaa sanottiin tsärkiksi. Siispä suomalaiset matkalaiset söivät ja tarjosivat muillekin tsärkkiä. Sen tarjoaminen oli hyvä tapa lähestyä ihmisiä. Lähestymistä auttoi se, että Ranta osasi espanjaa ja Ylisaari englantia. Yhteinen kieli löytyi helposti, jos ei muuten niin kansainvälisin käsimerkein. Lähestymistä helpotti myös avoin suhtautuminen ihmisiin. Mihinkään ylimielisyyteen Lapin miehet eivät tietenkään syyllistyneet.

Matkatessaan junilla, linja-autoilla, takseilla ja lentokoneilla ympäri Perua, matkalaiset pohtivat alkuperäiskansojen asemaa. Historiasta löytyy eri puolilta maailmaa samanlaisia piirteitä. Alkuperäisväestö alistetaan ensin väkivallalla ja uskonnolla, minkä jälkeen heidät pidetään tietoisesti alistetussa asemassa. Uudet vallanpitäjät tuovat mukanaan uudet tavat ja vanhat tavat osoitetaan vääriksi jopa laittomiksi. Viime aikoina on kristillisten kirkkojen rooli alistajina tuotu hyvin esille eri puolilla maailmaa. Jumalan nimissä alkuperäiskansan lapsetkin riistetään vanhemmilta erilaisiin laitoksiin muka kasvatettaviksi. Alistamiseen liittyy aina taloudellinen etu.

Matkalaiset tutustuvt myös Perun tunnetuimpiin nähtävyyksiin Machu-Picchuun ja Titicaca-järveen. Hyvin mieleenpainuva on kuvaus vierailusta Uros-saarilla. Ne ovat kaisloista rakennettuja kelluvia saaria, jotka lahoavat altapäin ja joihin pitää koko ajan lisätä kaislaa kellumisen varmistamiseksi. Koska matkalla ollaan koko ajan hyvin korkealla, vähähappisessa ilmanalassa, joutuu matkalainen kulkemaan hitaasti kuin laiskotellen. Urheilua harrastaville miehille se tuntuu oudolta. Vähäistä ripulia lukuunottamatta selvitään ilman sairastumisia. Liekö asiaan vaikuttanut tsärkki vai sen kyytipoikana nautitut jalot juomat?

Rannan, Ylisaaren ja Moncadan PERUnkirja poikkeaa tavallisesta matkakirjasta tai oppaasta edukseen nimenomaan siinä, että kirjassa ei tyydytä pelkkään hienojen maisemien kuvaukseen. Matkalaiset liikkuvat omatoimisesti ilman suurempaa ohjausta. Kirjassa pohditaan perulaisten ihmisten pärjäämistä arjessa ja tehdään vertailuja saamelaisten oloihin Suomessa. Vertailun perusteella todetaan, että saamelaisten asiat on hoidettu huvin, vaikka parannettavaakin toki on. Vertailussa korostuu koulutuksen tärkeys. Suomessa kaikki saavat ilmaisen peruskoulutuksen, joka mahdollistaa jatko-opiskelun. Perussa peruskoulutuskin on maksullista, mikä sulkee ison osan alkuperäisväestöstä koulutuksen ulkopuolelle. Tällä tavalla varmistetaan se, että muutoksia ei tapahdu.

PERUnkirjasta saa hyvän kuvan parinkymmenen vuoden takaisesta Perusta ja sen oloista. Hienot valokuvat ja sujuva kerronta tarjoavat lukijalle nautinnon, joka ainakin muistuttaa tekijöiden tekemää reissua.

Juha Pikkarainen